You are currently browsing the tag archive for the ‘työllistyminen’ tag.

DISC-O-TALENT on persoonallisuusanalyysiin perustuva palvelu verkossa, joka tuottaa valmiin markkinointikirjeen sinusta ja vahvuuksistasi työntekijänä.

Törmäsin tuossa päivänä eräänä mahtavaan Anthony Robbinsin persoonallisuusanalyysiin. Lähtökohta oli vähän eri, mutta systeemi loistava ja erityisen iloinen olin positiivisesta persoonallisuusraportista. Kyseessä on siis klassinen DISC-analyysi.

Tokihan tämä toiminta olisi valjastettavissa hyötykäyttöön työnhakijoille. Monille on suurin haaste löytää vahvuuksiaan, puhumattakaan niiden esittelemisestä. Tällaisen raportin avulla saadaan enemmän irti työhakemuksesta – kaikkein mielikuvituksettomammassa tavassa se voidaan laittaa CV:n liitteeksi. Eipä haise omakehu.

Sovellus tästä on tietenkin kehitettävissä vaikka deittipalveluun, DISC-O-DATE.

Vauhtia oravanpyörästä

Kun hyppää oravanpyörästä, muttei ymmärrä lopettaa juoksemista, voi vaikka kirjoittaa tällaisen blogin.

Tulossa siis 365 ideaa, joista voi joku toinen ruudinkeksijä itselleen kehkeyttää uuden liiketoiminnan tai kasvattaa nykyistään uuteen suuntaan.

Autenttisia nämä ovat vain minun mielestäni.

Kerro kaverillekin:

Share |

Liity 2 tilaajien joukkoon